Jyty: Nykyiset lomituspalvelut turvattava08.06.2015
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki vaatii maatalouslomitusjärjestelmän kehittämistä niin, että se turvaa lomituspalvelut eri puolilla Suomea tasapuolisesti. Uusi hallitusohjelma on leikkaamassa lomituksesta vuositasolla 20 miljoonaa. Se on reilut 10 prosenttia lomituksen vuosibudjetista. Ajatuksena on ollut, että leikkaus otettaisiin jo keväällä sorvatun kehyspäätöksen rahoista. Hallitusohjelmassa puhutaan lomitusjärjestelmän yrittäjälähtöisyyden lisäämisestä ja viljelijöiden omavastuun kasvattamisesta. ”Tässä tilanteessa on hyvä muistaa kuitenkin se, että lomitus on osa viljelijöiden sosiaaliturvaa. Vaarana on, että yrittäjävetoinen lomitusjärjestelmä muuttuu raa´aksi bisnekseksi, jossa sosiaalinen lähtökohta unohtuu”, Pihlajamäki korostaa. Pihlajamäen mukaan yrittäjälähtöisyyden lisääntyminen voi kasvattaa myös viljelijöiden omavastuuta ja lisäksi vaarana on, että lomitusyritykset poimivat ns. rusinat pullasta. ”Jos nykyinen lomitusjärjestelmä puretaan, kuka vastaa sen jälkeen esimerkiksi syrjäseutujen ja kaukaisimpien tilojen lomituksesta. Koko maan lomituspalveluista vastaa lomituksen paikallisyksiköt, joita on noin 40 kunnassa. Paikallisyksiköillä on laaja asiantuntemus alueensa maatiloista ja ne pystyvät järjestämään varsin joustavasti ja maatalousyrittäjien tarvetta vastaavasti lomittajat tiloille.” Lomituksen nykyinen hallintomalli on muuttumassa kuntalain muutoksista johtuen jo lähivuosina, sillä kuntalain mukaan kunnan on yhtiöitettävä ne palvelut, joihin sillä ei ole lakisääteistä velvoitetta. Sosiaali- ja terveysministeriön lomituspalvelua pohtivalta työryhmältä odotetaan alkaneen kesän aikana linjauksia lomituspalvelujen järjestämisvaihtoehdoista. Lopullisen päätöksen lomituspalvelujen uudistamisesta tekee maan hallitus ja eduskunta. |