Osa-aikaistamiseen ei pidä suostua!17.11.2015 Uusi lomituspalvelulaki ja lomaa saavien maatalousyrittäjien määrän vähentyminen vaikuttaa maatalouslomittajien työllisyyteen. Palvelujen vähentyminen voi johtaa joissakin paikallisyksiköissä jopa irtisanomiseen tai osa-aikaistamiseen. Jäsen voi olla osa-aikaisessa työsuhteessa ja saada samanaikaisesti soviteltua ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Edellytys on, että osa-aikaistaminen on tapahtunut työnantajan yksipuolisella päätöksellä. Osa-aikaistamisesta ei pidä siis sopia missään vaiheessa. Mikäli jäsen allekirjoittaa uuden työsopimuksen, jolla työsuhde muuttuu osa-aikaiseksi, menettää hän samalla oikeuden työttömyyspäivärahaan. Osa-aikaistaminen pitää siis tapahtua työnantajan toimenpiteellä. Osa-aikaistamisessa pitää noudattaa samoja periaatteita kuin irtisanomisessa. Myös irtisanomisaikaa pitää noudattaa, vaikka kyseessä ei ole irtisanominen vaan työsuhteen ehtojen muuttaminen. Jos epäilet vähänkään osa-aikaistamisprosessia, ota yhtetyttä! |