Tervolan osa-aikaistamiset peruttiin13.06.2014 Tervolan paikallisyksikkö päätti viime syksynä YT-neuvottelujen jälkeen osa-aikaistaa kaikki maatalouslomittajat 9.6.2014 lukien. Neuvotteluja jatkettiin keväällä ja alkukesästä. Työn vähentyminen ja kohdistui ennenkaikkea vuodenvaihteeseen ja tilanne muuttui osittain. Maatalouslomittajat ry:n toiminnanjohtaja ja luottamusmies Ilkka Markkanen seurasivat muuttunutta tilannetta tiiviisti. Lopulta päädyimme esittämään paikallista sopimusta kunnalle -Markkanen kertoo. Sopimus tehtiin vapaaehtoisesta lomarahan vaihtamisesta vapaaseen, siinä työntekijä voi vapaasti valita minkä verran haluaa vapaata. Vastikkeeksi kunta peruuttaa osa-aikaistamiset. Säästölomista tehtiin muodollinen sopimus, siinä työntekijä ja työnantaja sopivat säästöön jääneiden vuosilomien pitämisestä. Näin työvoiman käyttö on paremmin työnantajan tiedossa. Toiminnanjohtaja Raimo Kivineva totesi, ettei kunnan osa-aikaistamista koskeva kollektiivinen päätös olisi kantanut pitkälle. Tärkeintä tässä oli kuitenkin osa-aikaistamisen peruutukset, yhteistyö Markkasen ja Jytyn pääluottamusmiehen kanssa oli saumatonta. |