Kevätkokouksen asiakirjat08.04.2014
Alla olevasta tekstistä löydät; esityslistan, toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastuslausunnon.
Kevätkokouksen esityslista
Hotelli Cumulus, Kauppakatu 10 Seinäjoki 26.4.2014 klo 13:00
1 KOKOUKSEN AVAUS
Puheenjohtaja Raija Mäenpää avaa kokouksen. - tervehdykset;
Juha Isoniemi, työmarkkina-asiamies Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto
2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
Päätösehdotus: Hallitus esittää, että kokoukselle valitaan puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkistajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa. (kokouksen ilmoittautumispisteessä toimineet kaksi henkilöä toimivat vaaliavustajina)
Päätös: Valittiin: - puheenjohtajaksi - sihteeriksi - pöytäkirjantarkistajat -ääntenlaskijat
3 TODETAAN KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS JA OSANOTTAJAT
Sääntöjen 13 § mukaan kokouskutsu, jossa on mainittava tärkeimmät käsiteltävät asiat, toimitetaan jäsenille kevätkokouksen päätöksen mukaan lähettämällä jäsenille kirjallinen kutsu (7) seitsemän päivää ennen kokousta. Kirjallinen kutsu on lähetetty jäsenille 30.1.2014 ja 20.3.2014, ilmoitus on julkaistu Maatalouslomittaja –lehdessä sekä lisäksi Jyty-lehdessä 3/2014.
Päätösehdotus: Todetaan osanottajat ja kutsuvieraat joille myönnettäneen puhe- ja läsnäolo-oikeus. Lisäksi todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:
4 KOKOUKSEN MENETTELYTAPOJEN HYVÄKSYMINEN
Päätösehdotus:
Hallitus ehdottaa kokoukselle seuraavia menettelytapoja: - hallituksen esitys on aina pohjaesitys - puheenvuorot annetaan siinä järjestyksessä, kun ne pyydetään, paitsi työjärjestyspuheenvuorot, jotka annetaan heti meneillään olevan puheenvuoron päätyttyä - puheenvuorot, myös kannatuspuheenvuorot, pyydetään ilmoittamalla oma nimi - vaalissa äänestykseen tulevat kaikki tehdyt henkilöehdotukset, muihin äänestyksiin otetaan vain kannatetut ehdotukset sekä hallituksen esitys - vaalissa käytetään suljettua lippuäänestystä, muissa käytetään lippuäänestystä, jos siitä tehdään kannatettu esitys - tarvittaessa voidaan käyttää suuntaa antavaa kätten-nostoäänestystä - puheenvuorot pidetään puhujakorokkeelta
Päätös:
5 KOKOUKSEN ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI
Päätösehdotus: Hallitus esittää, että esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös:
6 ILMOITUSASIAT
Maatalouden lomitusjärjestelmien kehittämistyöryhmän tilannekatsaus Illan ohjelma ja kokouksen järjestelyt - toiminnanjohtaja Raimo Kivineva.
Päätösehdotus: Hallitus esittää, että ilmoitusasiat merkitään tiedoksi.
Päätös:
7 KÄSITELLÄÄN VUODEN 2013 TOIMINTAKERTOMUS
Päätetään toimenpiteistä, joihin kertomus antaa aihetta. Toimintakertomus käsitellään pääkohdittain kokouksessa. Toiminnanjohtaja Raimo Kivineva esittelee toimintakertomuksen.
Päätösehdotus: Hallitus esittää, että sen laatima toimintakertomus hyväksytään.
Päätös: 8 ESITETÄÄN TILIT VUODELTA 2013 JA TILINTARKISTAJIEN LAUSUNTO
Jäsenpalvelusihteeri Irene Väisänen esittelee tilit ja tilintarkastajien lausunnon. (Tilintarkastajien lausunto ja tilejä koskevat asiakirjat).
Päätösehdotus: Merkittään tiedoksi ja käsitellyksi.
Päätös:
9 VAHVISTETAAN TILINPÄÄTÖS VUODELLE 2013
Päätösehdotus: Hallitus esittää, että vahvistetaan vuoden 2013 tilinpäätös joka osoittaa 41 700,25 euroa ylijäämää.
Päätös:
10 VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN TILIVELVOLLISILLE (hallituksen jäsenet jääviä)
Päätös:
11 PÄÄTETÄÄN YLIJÄÄMÄN KÄYTÖSTÄ
Päätösehdotus: Hallitus esittää, että ylijäämä 41 700,25 euroa siirretään oman pääoman tilille.
Päätös:
12 PÄÄTETÄÄN MITEN KOKOUSKUTSUT JULKAISTAAN
Sääntöjen 13 § mukaan kokouskutsu, jossa on mainittava tärkeimmät käsiteltävät asiat, toimitetaan jäsenille kevätkokouksen päätöksen mukaan lähettämällä jäsenille kirjallinen kutsu, tai ilmoittamalla (7) seitsemän päivää ennen kokousta, kun on kysymys sääntömääräisen kokouksen koollekutsumisesta, ja vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta kun on kysymys ylimääräisen kokouksen koollekutsumisesta.
Päätösehdotus: Hallitus ehdottaa, että kokouskutsut julkaistaan Maatalouslomittaja -lehdessä, joka toimitetaan kaikille jäsenille. Lisäksi kokouskutsu julkaistaan Jyty-lehdessä.
Päätös:
13 VALITAAN EDUSTAJAT NIIDEN YHTEISÖJEN KOKOUKSIIN JOIDEN JÄSEN YHDISTYS ON
Sääntöjen 14 § mukaan kevätkokouksessa valitaan tarvittaessa jäsenyhdistyksen edustajat ja riittävä määrä varaedustajia Jytyn sen alueen kokoukseen, johon yhdistys kuuluu.
Päätösehdotus:
Hallitus esittää että, Jytyn alueiden kokouksissa yhdistystä edustaa hallituksen jäsenet varajäsenineen sekä yhdistyksen edustajat Jytyn liittohallituksessa ja liittovaltuustossa. Hallitus valtuutetaan täydentämään valintoja muihin tarvittaviin kokousedustuksiin tarpeen mukaan.
Päätös:
14 MUUT ASIAT
Päätösehdotus: Hallitus esittää, että muut asiat merkitään tiedoksi.
Päätös:
15 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Päätösehdotus: Suoritetaan ns. ensikertalaisten kesken arvonta ja puheenjohtaja päättää kokouksen.
Maatalouslomittajat ry toimintakertomus 2013
Yleistä
Lomituspalvelujen piiriin kuuluvien maatalousyrittäjien lukumäärä vähentyi, samoin maatalouslomittajien kokonaismäärä vähentyi hieman.
Paikallisyksiköiden määrä väheni kertomusvuoden aikana. Toiminta-alueisiin tehtiin myös kuntakohtaisia muutoksia. Lomituspalveluja järjesti 45 paikallisyksikköä kertomusvuoden lopussa. Yksi yksikkö hoiti keskimäärin 7 kunnan alueella lomituspalveluja. Suurimmat yksiköt ovat maakunnallisia yli 300 lomittajatyövuoden kokoisia.
Edunvalvonnallisesti työnantajien lukumäärä väheni, mutta toisaalta ongelmat ovat laajempia. Kuntien välisiin toimeksiantosopimuksiin sovelletaan työsopimuslain liikkeenluovutusta koskevia määräyksiä, näin henkilöstön asema on varmistettu.
Maatilojen rakennekehityksen ja tilakohtaisen eläinmäärän kasvun myötä maatalouslomittajien päivittäinen työaika hieman kasvoi. Osa-aikaisuus lisääntyi, kertomusvuoden lopulla puolet maatalouslomittajista työskenteli osa-aikaisessa työsuhteessa. Osa-aikaisuus koettiin edelleen palvelujen kehittämisen esteeksi.
Maatalouslomittajien mobiilijärjestelmä yleistyi työaikakirjauksissa eri paikallisyksikössä, sen vastaanotto oli vaihtelevaa jäsenten keskuudessa. Vaihtelua oli myös hälytysten päivystämisessä paikallisyksiköiden välillä.
Hallitusohjelmassa maatalouden lomitusjärjestelmiä luvattiin kehittää huomioiden sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaate erityisesti nuorten perheiden ja työsidonnaisen maatalouden työssä jaksamisen osalta.
Hallituksen kehysriihessä päätettiin 5 miljoonan euron säästöistä maatalouslomitukseen kehyskaudella 2013-2016. Rakennepoliittisessa ohjelmassa lomituspalvelujen kilpailuttaminen jäi avoimeksi, sen sijaan hallitus selvittää yhdessä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan kanssa 30.5.2014 mennessä mahdollisuudet saada kustannussäästöjä järjestelmää kehittämällä. Yhdistys teki oman esityksen säästöjen toteuttamiseksi, lisäksi oltiin yhteydessä muihin yhteistyökumppaneihin.
Toiminnanjohtaja oli asiantuntijana kuultavana eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituksen esityksen osalta. Sen keskeisimmät muutokset olivat sijaisapumaksujen korotus, samanaikaisesti pidettävien lomien lisääminen ja maatalouslomittajien työaikojen tehostamien.
Sopimustoiminta
Voimassa olevan KVTES sopimuksen mukaan 0,6 % järjestelyvaraerä jaettiin 1.2.2013. Samalla henkilökohtaisten lisien määrän tuli olla vähintään 1,3 % tehtäväkohtaisten palkkojen yhteissummasta. Uusi kunta-alan virka- ja työehtosopimus 1.3.2014 – 31.1.2017 (Työllisyys- ja kasvusopimus) allekirjoitettiin 7.11.2013. Yhdistys osallistui liitteen 13 neuvotteluun. Liitteeseen tehtiin laadullinen tekstimuutos jatkuvan neuvottelun periaatteen mukaisesti; Sopimuskauden aikana selvitetään työaikajärjestelmän kehittämisvaihtoehtoja sekä mahdollisuuksia edistää työaikasuunnittelua siten, että suunnittelussa otetaan huomioon tuottavuus, työhyvinvointi, työturvallisuus sekä työurien pidentäminen. Tarkastelussa huomioidaan palvelutuotannon, työnantajien sekä työntekijöiden tarpeet. Saavutettu tulos oli siedettävä, kun huomioidaan maan ja kuntien taloudellinen tilanne ja yleinen palkkapolitiikka. Palkansaajajärjestöille oli tärkeätä, että palkankorotukset turvaavat kunta-alan työntekijöiden ostovoiman. Palkkaratkaisulla turvattiin se, että kuntien palkansaajien ostovoima pysyy vähintään ennallaan. Sivun sisältö Tilastokeskuksen mukaan kokoaikaisen maatalouslomittajan keskipalkka oli 2544 euroa kuukaudessa. Summa sisältää kaikki työaikakorvaukset ja lomarahat. Paikallisneuvotteluja käytiin yhdessä paikallisyksikössä. Iisalmen paikallisyksikön keskusneuvottelussa päästiin yksimielisyyteen ja jäsenille maksettiin yhteensä n. 50 000 euron korvaus. Lisäksi käytiin useita kehittämiskeskusteluja eri yksiköiden kanssa, joissa keskustelemalla ja ohjaamalla haettiin oikeat toimintatavat erilaisiin tilanteisiin.
Ensimmäistä kertaa lomitushistoriassa maatalouslomittajien osalta käynnistettiin YT-neuvottelut henkilöstön vähentämiseksi. Lomaan oikeutettujen yrittäjien määrän vähentyminen on vaikuttanut työntekijöiden tarpeeseen.
Edustukset
KVTES liite 13 neuvotteluryhmä; Raimo Kivineva STTK:n edustajisto; Ismo Hoskari STTK:n luonnonvarat; Raimo Kivineva Jytyn liittohallitus; Ismo Hoskari Jytyn liittovaltuusto; Raija Mäenpää, Ulla Kepenek, Jarmo Raappana ja Ari Ruokangas Jytyn edunvalvontatoimikunta; Raimo Kivineva Jytyn valtakunnallisten yhdistysten työryhmä; Raija Mäenpää
Kymen aluehallitus; Asta Paakko Oulun aluehallitus; Ari Ruokangas Itä-Suomen aluehallitus; Lahja Riki
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen lomitusasioiden neuvottelukunta; Raimo Kivineva. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen lomitusasioiden neuvottelukunnan seurantaryhmä; asiantuntijajäsen Raimo Kivineva Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluneuvottelukunnnan (TSNK) maaseutuelinkeinojaosto; Raimo Kivineva
Maatalouslomittajan sähköturvallisuushanke: Raimo Kivineva Lomituksen palvelusuunnitelma, Lompsa-hanke; Raimo Kivineva
Maatilatalouden tutkintotoimikunta; Jani Ullgren Karjatalouden tutkintotoimikunta; Ismo Hoskari Maatalous- ja ympäristöalan koulutustoimikunta; Raimo Kivineva
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja: Raija Mäenpää, varapuheenjohtaja Ulla Kepenek, jäsenet; Asta Paakko, Jarno Brandt, Reino Heikkinen, Jani Ullgren, Teijo Hopealahti ja Reino Heikkinen.
Työvaliokuntaan kuuluivat; Raija Mäenpää, Ulla Kepenek ja Reino Heikkinen sekä yleisvarajäsenenä Brandt.
Yhdistyksen nuorisovastaavana on toiminut Henri Paasonen, hänellä on hallituksen kokouksissa puhe ja läsnäolo-oikeus.
Jäsenpalvelu
Maatalouslomittaja-lehden päätoimittajana toimi tj. Raimo Kivineva. Lehti ilmestyi 7 kertaa kertomusvuonna nelivärisenä sekä 16-sivuisena, lehden taitto tehtiin kokonaisuudessa omana työnä. Lehden ulkoasun muutosta jatkettiin mainostoimisto Jukka Kamisen suunnitelman mukaisesti lisäämällä erilaisia työsuhde ja vapaa-ajan artikkeleita. Lehden kehittämishanke erilaisten artikkeleiden lisäämiseksi jatkui. Lehdessä julkaistiin ajankohtaisia lomituspalvelu-, verotus-, työttömyysturva- ja työsuhdeasioita sekä erilaisia vapaa-ajan artikkeleja. Lisäksi julkaistiin erilaisia työsuojeluun liittyviä artikkeleita. Lehti postitettiin kaikille jäsenille, Jytyn liittovaltuuston ja -liittohallituksen jäsenille, lisäksi lehteä tilattiin jonkin verran paikallisyksiköihin ja oppilaitoksiin.
Yhdistyksen jäsenille lähetettiin Maito ja Me-lehti joka perustui yhteistyöhön Valio Oy:n kanssa. Viestilehdet Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen perusteella jäsenille tarjottiin Koneviesti ja Maaseudun tulevaisuus – sekä Pellervo -lehti edulliseen jäsenhintaan.
Luottamusmiehille ja yhdyshenkilöille postitettiin Jytyn kalenteri, sekä muuta ajankohtaista tietoutta sopimus- ym. määräyksistä. Lisäksi sähköpostilla lähetettiin erilaisia tiedotteita. Jytyn jäsenyyteen perustuen vapaa-ajan tapaturmavakuutus ja matkustajavakuutus oli If yhtiöistä.
Yhdistyksen kotisivuilla; www.maatalouslomittajat.fi on julkaistu ajankohtaisia asioita. Aineiston toimittamisesta vastasi yhdistyksen toimihenkilöt ja sivujen ylläpidosta Heidi Peltonen. Sivujen uudistustyö aloitettiin kertomusvuoden lopulla.
Yhdistyksen toimisto antoi jäsenilleen neuvontaa ja ohjeita työsuhteen ehtoja koskevissa kysymyksissä, sekä oikeudellista neuvontaa yhteistyössä Jytyn edunvalvontaosaston toimihenkilöiden kanssa.
Toiminnanjohtaja kävi luennoimassa eri koulutustilaisuudessa mm. oppilaitoksissa, hallinnon koulutuspäivillä ja työnantajien järjestämissä työkokouksissa.
Yhdistyksen edustajat tapasivat MTK:n ja Melan johtoa lomitusasioiden merkeissä.
Yhdistyksen toimisto oli suljettuna 1.7. - 28.7.2013 välisen ajan vuosilomien vuoksi.
Yhdistyksen palveluksessa olevat toimihenkilöt: jäsenpalvelusihteeri/kirjanpitäjä Irene Väisänen ja toiminnanjohtaja Raimo Kivineva. Liittovaltuuston jäsen Jarmo Raappana kutsuttiin Jytyn alueasiamieheksi 31.9.2013 keskustoimistoon määräaikaiseen työsuhteeseen.
Levin lomamökin vuokrasopimusta jatkettiin, mökkiä vuokrattiin edelleen jäsenille subventoituun hintaan ja kysyntä oli erittäin hyvää, käyttöaste oli 100%.
Kokous-, koulutus- ja virkistystoiminta
Yhdistyksen hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana 5 kertaa ja työvaliokunta 3 kertaa.
Kevätkokous pidettiin Kalajoella 27.4.2013, kokouksen ohessa järjestettiin koulutustilaisuus jossa pohdittiin mm. sääntöjen muuttamista, kevätkokouksen lakkauttamista ja hallituksen jäsenten toimikauden muuttamista; kahden syyskokouksen välinen aika.
Syyskokous pidettiin 26.10.2013 Torniossa, kokous hyväksyi sääntömuutoksen hallituksen jäsenten toimikauden muuttamisesta. Lisäksi hyväksyttiin Jytyn mallisääntöjen mukaiset sääntömuutokset mm. opiskelijajäsenten osalta.
Talvipäivät järjestettiin perinteisesti Saarijärvellä 22. – 23.3.2013. Laidunkauden avaus pidettiin 14.-16.6.2013 Kärkölässä. Tahkolla järjestettiin Kesäpäivät 16. - 18.8.2013, tilaisuuteen oli varattu kaikki 6 kpl Jytyn lomamökkiä. Tilaisuus sai runsaasti kiitosta, paikalla oli noin 70 jäsentä.
Yhdistys oli mukana erilaisten virkistysmatkojen järjestämisessä mm. Budapestiin, Tallinnaan, Neste-ralli, MP-Saaristo, sekä moottorikelkkasafari Levillä. Seinäjoella järjestettyyn maatalousnäyttelyyn jaettiin jäsenille veloituksetta 100 näyttelylippua. Muita tilaisuuksia tuettiin tapauskohtaisesti.
Koulutusta järjestettiin yhteistyössä TJS opintokeskuksen kanssa, jäsenten sopimustietouteen sekä uusien jäsenten osalta perehdyttämiseen. Kaikkien koulutuksien pääpaino oli maatalouslomittajia koskevissa KVTES:n määräyksissä.
Luottamusmiesten koulutuspäivät järjestettiin 4.-5.10.2013 Jyväskylässä
Yhdistyksen toimistolta myytiin jäsenille omakustannushintaan, t-paitoja, työselostekansioita, seinäkelloja, reppuja ym.
Yhdistys haki useita KELAn myöntämiä aslak- ja tyk -kuntotutusta maatalouslomittajille ja lomituspalvelujen hallintohenkilöstölle; Härmän kuntokeskus (Kauhava), Hotelli Herttua (Kerimäki), Verve (Oulu) ja Kruunupuisto (Punkaharju)
Lisäksi järjestettiin erilaisia jäsentilaisuuksia ja koulutustilaisuuksia eri kunnissa ajankohtaisista asioista.
Syksyllä tuettiin taloudellisesti aluetilaisuuksia, joiden tarkoituksena oli saada aikaan avointa keskustelua ja selkeyttää henkilövalintoja syyskokouksessa. Tilaisuuksiin osallistui vaihtelevasti jäseniä.
Kertomusvuoden lopulla jäseniä oli yhteensä 3014, varsinaisia oli 2853 ja kannattajajäseniä 161. Jäsenmäärä vähentyi kaikkiaan 164 jäsenellä.
Talous 2013
Yhdistyksen tilintarkistajina toimivat Juhani Soidinmäki Lakeuden Laki ja Tilipalvelu Oy ja Tarja Rissanen, HTM, Tilitoimisto Rissanen.
Yhdistyksen jäsenmaksut olivat 1,40 % ennakonpidätyksen alaisesta palkasta, palkattomalta ajalta 5,60 euro/kk ja eläkeläis-/kannattajajäsenmaksu 17,00 euroa/vuosi.
Koulutustoiminnan tuottoihin on kirjattu Tjs-avustukset ja kurssimaksut ei jäseniltä. Henkilöstökulut sisältävät henkilökunnan palkat sivukuluineen sekä matkakorvaukset ja muut henkilöstökulut. Muut henkilöstökulut sisältävät mm. tapaturma- ja matkavakuutuksen, henkilökunnan joululahjat.
Koneista ja kalustosta on tehty 25 % tasapoistot ja 25 % menojäännöspoistot. Kertomusvuonna on hankittu kannettava tietokone Fujitsu ohjelmistopaketteineen 1163,19 euroa.
Jyty ry:lle maksettava jäsenmaksu oli 0,93 %, yhdistyksen jäsenmaksu 1,40 % ennakonpidätyksen alaisesta palkasta ja euromääräinen jäsenmaksu 5,60 euroa josta Jyty ry:lle maksettava jäsenmaksuosuus oli 3,50 euroa.
Jyty järjestää ja kustantaa luottamusmiesten koulutuksen.
Jäsenkulut sisältävät mm. paikallistoimikunnille maksetuista avustuksista, yleisten kokousten kuluista. Jäsentilaisuuksien kuluista joita on järjestetty kertomusvuoden aikana tarpeen mukaan eri kunnissa/kaupungeissa. Talvi- ja kesäpäivien kulut ovat omana menoeränä. Luottamusmieskuluihin on kirjattu mm. maksetut puhelinkorvaukset, 150,00 euroa/vuosi, postituskuluja ja muita luottamusmiestoiminnasta aiheutuneita kuluja. Muihin jäsenkuluihin on kirjattu esim. Jyty-kalenterit, matkatuki Budapestiin, Parikkalan saunailtaa on tuettu sekä Mikkelin lomittajien retkeä. Hankittu led-lamppu/avaimenrenkaita jaettavaksi jäsenille.
Käyttöomaisuuskulut ovat yhdistyksen toimiston kuluja: vuokrat, sähkökulut, pienkalustohankinnat, koneiden/kaluston huollot ja korjaukset, kopiokoneen vuokrat ja omaisuusvakuutusmaksut.
Hallituksen kulut muodostuvat hallituksen jäsenten, liittovaltuutettujen, liittohallituksen jäsenen ja nuorisovastaavan matkakuluista ja kulukorvauksista heidän osallistuessaan kokouksiin. Omana menokohtana työvaliokunnan jäsenten kulut ja aluekokousten kulut hallituksen jäsenten osallistuessa edustamiensa alueiden kokouksiin. Hallituksen muissa kuluissa mm. Maaseudun tulevaisuuden vsk, joululahjat, ansionmenetyskorvaukset.
Muut kulut ovat yhdistyksen toimiston toiminnan kuluja: puhelin-, pankki-, postikulut, toimistotarvikkeiden hankintakuluja, lehdet ja kirjallisuuden hankintakuluja, atk-ohjelmien päivitys- ja ylläpitokuluja, neuvottelu- ja edustuskuluja, muistamiset ja merkkipäivät, tilintarkastuspalkkiot.
Varainhankinnan tuotot koostuvat Maatalouslomittaja-lehden vuosikertojen myynnistä ja ilmoitustuotoista, sekä työselostekansioiden, fleece-takkien, t-paitojen myyntituotoista. Yhdistyksellä on vuokrattuna mökki Levillä, jonka vuokratuotot esitetty omalla tilillään.
Varainhankinnan kulut koostuvat Maatalouslomittaja-lehden painatus- ja postituskuluista Muihin jäsenlehden kuluihin on kirjattu kirjoituspalkkiot. Tarvikeostoihin on kirjattu myytävien tuotteiden hankinnat. Levin mökin vuokrakulut on esitetty omana tilinään.
Sijoitustoiminnan tuotot muodostuvat yhdistyksen pankkitileillä oleville varoille maksetuista korkotuotoista, osuuspääoman korkotuotoista sekä sijoitusrahastojen arvonmuutoksista (tuotot) ja sijoitustoiminnan kulut sijoitusrahastojen arvonmuutoksista (tappiot).
Tilinpäätös osoittaa 41700,25 euroa ylijäämää.
TILINTARKASTUSKERTOMUS
Maatalouslomittajat ry:n jäsenille
Olen tilintarkastanut Maatalouslomittajat ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.2013 – 31.12.2013. Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot.
Hallituksen vastuu Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.
Tilintarkastajan velvollisuudet Velvollisuutenani on antaa suorittamani tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatan ammattieettisiä periaatteita. Olen suorittanut tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilin tarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelen ja suoritan tilintarkastuksen hankkiakseni kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä ovatko hallituksen jäsenet syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhdistystä kohtaan, taikka rikkoneet yhdistyslakia ja yhdistyksen sääntöjä.
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä ja virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhdistyksessä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että antaisi lausunnon yhdistyksen sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsitykseni mukaan olen hankkinut lausuntoni perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Lausunto Lausuntonani esitän, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Seinäjoki 8.4.2014
Tarja Rissanen Juhani Soidinmäki HTM-tilintarkastaja Toiminnantarkastaja
|
30.01.2024 | Matkakustannusten korvaukset 2024 |
19.06.2023 | Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta |
22.05.2023 | Nuorisotapahtuma |
13.04.2023 | Kevätkokous-ilmoitus |
07.03.2023 | Sopimusneuvottelut |
02.01.2023 | Sarka-messut 27.-28.01.2023 |
08.12.2022 | Matkakustannusten korvaukset 2023 |
27.10.2022 | Maatalouslomittaja -lehti |
20.10.2022 | Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu |
03.10.2022 | KVTES Keskitetty järjestelyerä maksetaan yleiskorotuksena |
Siirry arkistoon » |