Poltoainevero ei nouse tällä vaalikaudella

18.05.2021

Vanhanen: poltoainevero ei nouse tällä vaalikaudella

Työryhmän raportin vastaanottanut valtiovarainministeri Matti Vanhanen totesi, ettei polttoaineveroa olla korottamassa tällä vaalikaudella.

Hän korostaa, että liikenteen verokertymä pienenee 1,7 miljardia vuoteen 2030 mennessä, kun autoilun sähköistyminen etenee ja biopolttoaineiden kulutus lisääntyy. Haittaveroilla päästään haitallisesta kulutuksesta eroon, mutta samalla veropohja sulaa alta pois.

Vanhanen totesi, että esimerkiksi valtion keräämä tulovero on noin 6 miljardia euroa vuodessa, joten siihen suhteutettuna 1, 7 miljardia on valtavan iso lovi.

– Onko se enää liikenne, joka tämän verotuoton tuo vai pitääkö löytää muita tulonlähteitä? Tämä on ennakkovaroitus, että yhteiskunnalla on joitakin vuosia aikaa katsoa, mistä aukko katetaan, Vanhanen totesi.

Hänen mukaansa esimerkiksi 500 euron korotus ajoneuvoveroon ei ole poliittisesti mahdollinen, sen vaikutus olisi suuri. Polttoaineveron korotuksen maksajiksi taas joutuisivat ne, joilla ole varaa sähköautoon.

Vanhasen mukaan kilometriperusteisen verokokeilun toimeenpanosta aloitetaan selvitys.

Malli on Vanhasen mielestä heikkouksistaan huolimatta realistisin ja oikeu denmukaisn tapa vähentää liikenteen päästöja ja kerätä veroja.

Asiasta uutisoi Yle

30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu
03.10.2022KVTES Keskitetty järjestelyerä maksetaan yleiskorotuksena

Siirry arkistoon »