Sopimusjärjestelmä uudistuu

10.05.2017

Sote- ja maakuntauudistus on Suomen työmarkkinahistorian suurin henkilöstön uudelleenorganisointi ja työmarkkinauudistus. Julkisuudessa on toistaiseksi jäänyt vähemmälle huomiolle se, mitä työehtoja noudatetaan uudistuvissa kunnissa, maakunnissa ja niiden yrityksissä. -kirjoittaa työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n blogissa.

Kuntatyönantajille ja tuleville maakuntatyönantajille työ- ja virkaehtosopimukset ovat työvaltaisilla aloilla keskeisin väline turvata palvelutuotannon työrauha sekä vaikuttaa kustannuskehitykseen ja tuottavuuteen.

Hallituksen sote- ja maakuntauudistus muuttaa toteutuessaan nykyistä kunnallista sopimus- ja neuvottelujärjestelmää aivan perustavalla tavalla. Voi hyvin sanoa, että Suomen suurimman työmarkkinoiden neuvottelupöydän keskeiset ”palikat” menevät uusiksi.

Myös KT:n asema on muuttumassa. Parhaillaan eduskunnassa oleva lakiesitys kuntien ja maakuntien työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä merkitsee toteutuessaan sitä, että KT:sta tulee kuntien ja kuntayhtymien lisäksi myös perustettavien maakuntien valtakunnallinen työnantajaorganisaatio. Myös kuntien ja maakuntien määräysvallassa olevat yritykset ja säätiöt voivat olla uuden Kunta- ja maakuntatyönantajat KT:n jäseniä.

KT ja henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt neuvottelevat parhaillaan siitä, mitä ja minkä sisältöisiä työ- ja virkaehtosopimuksia sovitaan uuden KT-lain mukaisten kunta-, maakunta- ja yritysjaostojen piirissä.

Neuvoteltavana on myös se, mitkä henkilöstöä edustavat neuvottelujärjestöt ovat KT:n neuvottelu- ja sopijaosapuolina eri sopimuksissa. Pääsopijajärjestöjen edustavuuden selvittäminen eri sopimusvaihtoehdoissa on olennainen osa neuvotteluprosessia.

KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat hiljattain sopineet väliaikaisratkaisuna kuntasektorin sopimusten määräaikaisesta soveltamisesta maakunnissa sekä kuntien ja maakunnan yhtiöitetyssä toiminnassa.

Tilapäisellä ratkaisulla halutaan mahdollistaa sopimusoikeudet ja sovellettavat työehdot ennen kuin varsinainen uusi kuntien ja maakuntien sopimus- ja neuvottelujärjestelmä saadaan aikaan. Työnantajille tarjotaan tällä järjestelyllä mahdollisuutta säilyttää syntyvä uusi työnantajaorganisaatio kuntasopimusten piirissä siirtymäkauden ajan.

Työn alla on poikkeuksellisen vaativa neuvotteluprosessi, joka tapahtuu vielä samaan aikaan seuraavien liittokohtaisten työmarkkinaneuvottelujen kanssa.

30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu
03.10.2022KVTES Keskitetty järjestelyerä maksetaan yleiskorotuksena

Siirry arkistoon »