Maatalouskomissaarilta ymmärrystä suomalaiselle lomitusjärjestelmälle

20.03.2015

Sisältöteksti

Suomessa vieraillut maatalouskomissaari  Phil Hogan tapasi peruspalveluministeri  Susanna Huovisen 19. maaliskuuta. Ministeri Huovinen avasi tapaamisessa Suomen lomitusjärjestelmän vahvaa yhteyttä sosiaaliturvajärjestelmäämme.

"Lomitusjärjestelmällä turvataan maatalousyrittäjien mahdollisuus irrottautua työstään ja tuetaan yrittäjien työssä jaksamista sekä työurien pidentämistä. Samalla turvataan peruselintarvikkeiden omavarainen tuotanto sekä eläinten hyvinvointi. Ei saa myöskään unohtaa, että lomitusjärjestelmällä on merkittävä työllistävä vaikutus maaseudulla", korosti ministeri Huovinen.

Komissaari Hogan kertoi, että komissiolla on joustava lähestymistapa Suomen maatalousyrittäjien sosiaaliturvan toteutumista tukevaan palvelujärjestelmään. Hyvin alkanutta yhteistyötä komission kanssa sovittiin jatkettavan, jotta löydetään ratkaisut muun muassa lomituksen enimmäiskestoihin. Komissaari piti tärkeänä, että uudistus saadaan Suomessa valmiiksi mahdollisimman pian.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama Maatalouden lomitusjärjestelmien kehittämistyöryhmä valmistelee parhaillaan uutta maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia. Valmistelussa huomioidaan, että järjestelmän tulee olla sopusoinnussa Euroopan komission antamien maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontukea koskevien suuntaviivojen 2014-2020 kanssa.

Uuden lainsäädännön nopean läpiviennin varmistamiseksi Suomi on aloittanut keskustelut komission kanssa. Keskusteluissa käsitellään suuntaviivojen sisällön tulkintaa sekä Suomen tarpeita saada joustoa muun muassa lomituksen enimmäiskestoihin sairauden sekä joiltain osin äitiys- ja hoitovapaan perusteella. Komissio voi sallia asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa pidemmän ajanjakson lomituksen kestoon, kuin suuntaviivoissa määritellään.

Uusi maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki on tarkoitus saattaa voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun Suomen uusi hallitus on aloittanut työskentelynsä. Samalla tehdään tarvittavat muutokset turkistuottajien lomituspalveluista annettuun lakiin.

30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu
03.10.2022KVTES Keskitetty järjestelyerä maksetaan yleiskorotuksena

Siirry arkistoon »