Kalajoella suurpalossa kuoli 50 vasikkaa

25.01.2015

 
Kalajoella suurpalossa menehtyi sunnuntaita vasten yöllä 50 vasikkaa, kun Pitkäsenkylän aukealla paloi  Matti ja  Tomi Anttiroikon vasikankasvattamo. Palo havaittiin kello 22.30, kun ulkona pihalla pistäytynyt naapurin poika sen sattumalta näki. Pelastuslaitoksen palotutkija Sami Hiltunen toteaa, että naapurin 13-vuotiaan 
Kalle Penttilän  esimerkillinen toiminta ansaitsee erityiskiitokset.

– Ilman hänen toimintaansa vahingosta olisi tullut vielä paljon suurempi. Rakennuksen kokoon nähden aineelliset vahingot jäivät nyt vähäisiksi. Tulipalossa säästyi 150 eläintä ja palossa rakenteellisia vahinkoa kärsinyt kasvattamo pystytään korjaamaan.

Yksi osasto neljästä paloi

Liekkien ja savun hallintaan saamiseen meni Jokilaaksojen pelastuslaitoksen viideltä yksilöltä ja niiden 40 mieheltä tunti. Tuolloin tunnin jälkeen näytti, että muut kuin palaneen vasikkaosaston eläimet pystytään pelastamaan ja osa rakennuksen rakenteista. Niin kävikin. Sammutustyöt kuitenkin jatkuivat aamuun.

Suuressa navetassa on neljä osaa, vasikkakasvattamo kahdella osastolla ja aikuiseläinten osasto sekä rehuosasto. Pelastuslaitos pystyi pelastamaan kasvattamon toisen osaston 50 vasikkaa sekä samassa rakennuksessa olevat 100 sonnia. Hengissä selvinneet eläimet pystyttiin jättämään toistaiseksi rakennuksen toisten osastojen suojiin.

Vasikkakasvattamon palaneen osaston kaikki eläimet menetettiin. Paikalle tuli eläinlääkäri, joka teki kaikki tarvittavat hätäteurastukset. Osa osaston vasikoista menehtyi palossa. Poissaadut olivat kuitenkin hengittäneet liikaa savua ja ne hätäteurastettiin tarkastuksen jälkeen.

Palo-osastointi auttaa rajallisen ajan

Pelastustöitä johtanut palomestari Petri Lehkonen kertoo, että tilanne oli haastava, kun palopaikalla oli niin paljon levottomia nautaeläimiä.

– Tein ratkaisun, että savutuuletuksella pelastetaan muiden osastojen eläimet. Meillä oli onneksi nosturikori, jonka avulla kattoa pystyttiin aukaisemaan. Nautaeläimet ovat hyvin herkkiä savulle. Savutuuletuksella onnistuttiin pelastamaan ne eläimet, jotka olivat pelastettavissa. Olisi ollut erittäin vaikea tilanne, jos vauhkoontuneet nautaeläimet olisi jouduttu ottamaan ulos talviolosuhteissa.

Lehkonen arvioi, että rakennukseen oli tehty asianmukaisesti palo-osastoinnit. Palotutkija Sami Hiltunen vahvistaa Lehkosen arvion. Palo-osastointi onnistui eristämään palon.

– Palo-osastointi on tarkoitettu kestämään vain tietyn ajan. Tässä tapauksessa palo oli ollut rakennuksen toisen vasikkaosaston rakenteissa pitkään.

Palon syttymissyy oli vasikkajuottolan viallinen loisteputki. Siihen tuli sähkövika, joka sytytti rakenteet. Hiltunen tutki palon tuoreeltaan poliisin kanssa.

– Loisteputken jäänteet tutkii vielä turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

Henkilövahinkoja ei tapahtunut

Tomi Anttiroiko kertoo, että kukaan tilan väestä tai kukaan muukaan ei paloa sammuttaessa loukkaantunut. Hän ihmettelee mediassa ollutta ensi tietoa. Kolme henkilöä joutui mahdollisen savun hengittämisen takia käymään tarkistuksilla, muttei kukaan ollut loukkaantunut. Kaikki pääsivät heti kotiin.

– Koko yöhän siellä oltiin sammuttamassa aamuun asti. Ei tässä kahden tunnin yöunilla vielä tiedä, mitä ajatella. Eteenpäin on yritettävä, Anttiroiko tuumi sunnuntai-aamuna.

Hiltunen arvioi, että koko 300 neliön vasikkakasvattamo pystytään korjaamaan, sekä pahiten palanut osasto että naapurissa ollut toinen. Toiseen osastoon pystyttiin vasikat jättämään toistaiseksi.

– Vahinkojen suuruus on 200 000 euroa. Kun huomioi rakennuksen koon, vahinkoja voi pitää vähäisinä, Sami Hiltunen.

Asiasta uutisoi KP-lehti

30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu
03.10.2022KVTES Keskitetty järjestelyerä maksetaan yleiskorotuksena

Siirry arkistoon »