Hallitus antoi lomituspalvelulain

05.11.2015

Hallinnosta säästetään miljoona ja varsinaisista lomituksista neljä miljoonaa!

Valtioneuvoston esityksen löydät kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/HE_112+2015.aspx

lehmat.jpg

Hallituksen esitys (HE 112/2015 vp) eduskunnalle laeiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain ja turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain muuttamisesta.

Hallitus esittää, että maatalousyrittäjän vuosilomalomitus säilyisi maksuttomana ja sitä saisi jatkossakin 26 päivää kalenterivuodessa. Maatalousyrittäjä saisi sijaisapua lähiomaisen kuoleman ja hautajaisten sekä maanpuolustusvelvollisuuksien hoitamista varten kuten nykyisinkin. Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo asettaa työryhmän valmistelemaan lomituspalveluiden kokonaisuudistusta.

Hallituksen esittämien muutosehdotusten tavoitteena on saattaa Suomen lainsäädäntö sopusointuun EU-lainsäädännön kanssa sekä toteuttaa hallitusohjelman mukaisia sopeuttamistoimia. Alkuperäistä esitystä on muutettu 16.10.2015 päättyneellä lausuntokierroksella saatujen 104 lausunnon perusteella.

Maatalouslomituksen kustannuksiin käytettävissä oleva määräraha on ensi vuoden valtion budjetissa 20 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvana vuonna. Vähennyksestä 15 miljoonaa toteutuu tilojen ja tätä kautta lomituksen tarpeen vähenemisen kautta. Neljän miljoonan euron säästöt saadaan järjestelmän sisältä lainsäädäntömuutoksilla. Lomituspalvelujen hallintomenoihin varattua määrärahaa vähennetään yhdellä miljoonalla eurolla.

Lomituspalveluiden painopiste jatkossa välttämättömissä töissä

Hallituksen esityksen mukaan lomituspalveluja saisivat jatkossa ne maatalousyritykset, joissa kotieläinyksiköitä on vähintään kuusi (6). Kasvinviljelijät eivät voisi enää ensi vuodesta lähtien saada lomituspalveluja.

Maatalouslomittajat hoitaisivat jatkossa sellaisia välttämättömiä kotieläinten hoitotöitä, jotka kuuluvat kulloinkin lomitettavan maatalousyrittäjän tehtäviin. Lomittajat hoitaisivat vain sellaiset työt, jotka ovat päivittäin välttämättömiä.

Tuettuun maksullisen lomitukseen ja sijaisavusta perittävään maksuun ehdotetaan maltillista korotusta. Täysin maksullisen lomituksen maksu nousisi EU:n suuntaviivojen edellyttämällä tavalla vastaamaan vuoden 2016 keskimääräistä kustannustasoa. Esityksen mukaan valvontakäynnistä perittäisiin jatkossa maksu, samoin varallaolosta.

EU:n valtiontukisäännöt muuttavat sijaisapuoikeuksia. Niinpä sijaisapua ei enää jatkossa myönnettäisi aikuiskoulutukseen, tuottajajärjestöjen kokouksiin tai muun vastaavan syyn perusteella. Työkyvyttömyyden perusteella saatavaan sijaisapuun esitetään rajoituksia.

Itse järjestetty lomitus muuttuu yrityspohjaiseksi

EU:n säännöksien vuoksi itse järjestetyssä lomituksessa korvattaisiin jatkossa vain ennakkoperintärekisteriin merkityn palveluntuottajan tuottamat palvelut. Maatalousyrittäjä ei siis enää voisi ottaa lomittajaa työsuhteeseen, kuten tällä hetkellä. Korvaus maksettaisiin suoraan palvelun tuottajalle eli lomituspalveluyritykselle.

Turkistuottajien lomituspalveluihin kaavaillaan samansuuntaisia muutoksia kuin maatalousyrittäjien lomituspalveluihin. Kotieläinyksikköraja nostettaisiin kuuteen ja maksullisen lisävapaan maksuun ehdotetaan maltillista korotusta.

Työryhmä jatkaa kokonaisuudistuksen suunnittelua

Sosiaali- ja terveysministeriö asettaa tiiviin työryhmän, jonka tavoitteena on ripeällä aikataululla valmistella lomituspalvelujen hallintoon ja toimeenpanoon kohdistuva kokonaisuudistus. Työryhmä ottaa lainsäädännön muutostarpeiden tarkastelussa huomioon kesäkuussa annetun työryhmäraportin sekä hallituksen esitysluonnoksesta saadut lausuntopalautteet.

Esitykset liittyvät valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja ne on tarkoitettu käsiteltäviksi sen yhteydessä. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 5. marraskuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2016.

30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu
03.10.2022KVTES Keskitetty järjestelyerä maksetaan yleiskorotuksena

Siirry arkistoon »