Maatalouden lomitusjärjestelmät muuttuvat

29.09.2015

Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelulait muuttuvat. Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoa sekä vuonna 2016 toteutettavista muutoksista että lomitusjärjestelmien uudistamisesta.

Lomituspalvelujärjestelmiä mukautetaan Euroopan unionin maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden valtiontuesta vuosina 2014–2020 annettujen suuntaviivojen mukaisesti. Lisäksi muutoksella toteutetaan pääministeri Sipilän hallitusohjelman mukaisia säästötavoitteita. Myöhemmin käynnistetään maatalouden lomitusjärjestelmien uudistaminen.

Työryhmä hahmotteli uusia malleja maatalouden lomitusjärjestelmille

Kesäkuussa 2015 työnsä päättänyt työryhmä hahmotteli viisi vaihtoehtoista tapaa toteuttaa lomituspalvelujen uudistaminen. Kaikki mallit perustuvat palvelusetelin käyttöön hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti.

Työryhmän ehdotukset ovat

  1. palvelusetelimalli
  2. palvelusetelimalli, jossa Mela kilpailuttaa palveluntuotannon
  3. palvelusetelimalli, jossa Melalla olisi velvollisuus järjestää palvelutuotanto alueilla, joilla ei tarjota lomituspalveluja tai joilla lomituspalvelumarkkinat toimivat puutteellisesti
  4. palvelusetelimalli ja viranomaisen järjestämä palveluntuotanto ja
  5. palvelusetelimalli ja itsehallintoalueen järjestämä palvelutuotanto.

Työryhmä toteaa, että lomituspalvelujen kokonaisuudistus on välttämätön. Valmistelua on tärkeää jatkaa välittömästi. 

Työryhmäraportti ja hallituksen esitys uudeksi lomituspalvelulaiksi löytyy oheisesta linkistä.

http://www.julkari.fi/handle/10024/126965

30.01.2024Matkakustannusten korvaukset 2024
19.06.2023Hallitusohjelman neuvottelutulos lomituksen osalta
22.05.2023Nuorisotapahtuma
13.04.2023Kevätkokous-ilmoitus
07.03.2023Sopimusneuvottelut
02.01.2023Sarka-messut 27.-28.01.2023
08.12.2022Matkakustannusten korvaukset 2023
27.10.2022Maatalouslomittaja -lehti
20.10.2022Sonkajärven paikallistoimikunnan kokous ja pikkujoulu
03.10.2022KVTES Keskitetty järjestelyerä maksetaan yleiskorotuksena

Siirry arkistoon »